Rahaa

Lainaa voi hakea monesta eri paikasta. Lainaa voi hakea pankista tai muilta rahoituslaitoksilta, tai esimerkiksi omilta vanhemmilta. Lisäksi on erilaisia toimijoita, mitkä tarjoavat lainaa yrityksille. Luottotiedotonkin voi onnistua saamaan lainan, sillä Takuusäätiö saattaa antaa matalakorkoisen lainan tai ainakin pankkilainan takauksen, minkä avulla maksaa korkeakorkoisemmat velat pois. 

Velka on veli otettaessa, mutta veljenpoika maksettaessa. Tämä vanha viisaus kertoo siitä, miten helppoa laina on ottaa, mutta miten ikävältä sen maksaminen tuntuu. Lainaa ei kannata koskaan ottaa hetken mielijohteesta vaan vasta, kun on ensin arvioinut oman taloustilanteensa ja maksukykynsä. Näin lainan takaisinmaksu ei aiheuta ylipääsemättömiä ongelmia, eivätkä omat luottotiedot ole vaarassa. 

Vastuuton lainanotto johtaa velkavankeuteen 

Joillain ihmisillä on tapana haluta jatkuvasti uusia vaatteita, autoja ja lomamatkoja – jopa silloin, kun heillä ei olisi siihen varaa. Lainanottamisessa ei ole sinänsä mitään pahaa, mutta kaikista hulvattomimmilla lainanottajilla on tapana ottaa aina vain uusia korkeakorkoisia luottoja, joilla maksaa vanhojen pikalainojen lyhennykset sekä viimeisimmät heräteostokset. Vastuuton lainanotto voi johtaa velkavankeuteen, jolloin kaikki tulot menevät velkojen lyhennykseen. Koska jollain pitäisi elääkin, loppuvat rahat kesken, ja silloin tapahtuu ikäviä. Jos ei maksa vuokraansa, saa häädön. Mikäli laskutkin jäävät maksamatta, on luvassa maksuhäiriömerkintä ja lopulta ulosoton asiakkuus. Jos menettää luottotietonsa, voi se vaikeuttaa niin uuden vuokra-asunnon, kotivakuutuksen, työpaikan kuin jopa kirjastokortin saamista. 

Velanotto on vastuullista silloin, kun lainaa on harkittu ja oma maksukyky varmistettu. Jokaisen lainanottajan kannattaa muistaa, että lainasta tulee maksaa korkoa ja kuukausittaisia kuluja. Rahojen pitää riittää lainan lyhennyksiin, korkoihin ja kuluihin myös sellaisina aikoina, kun maksettavana on muitakin isoja laskuja. Asuntolainan hakijan kannattaa huomata, että asuntolainojen korot tulevat nousemaan lähitulevaisuudessa, ja se saattaa vaikuttaa lainan kuukausierään paljonkin.

Jos joutuu jatkuvasti ottamaan lainaa maksaakseen normaalit kulunsa, kertoo se siitä, että oma talous on kestämättömällä pohjalla. Jos tuloja ei ole mahdollista saada lisää, on menoja pienennettävä vaikka väkisin. 

Kaikkein vaarallisinta on ottaa kallista lainaa maksaakseen vanhojen lainojen kuukausierät. Vain yhdessä tapauksessa kannattaa ottaa lainaa muiden lainojen maksamiseen, ja se on lainojen yhdistelylaina. Jos löydät edullisen lainan, ota sitä niin paljon kuin mahdollista, ja maksa sillä kalliit kulutusluotot, osamaksusopimukset ja pikalainat. Kun maksat korkoja ja kuluja vain yhdestä isosta ja edullisesta lainasta, säästät kuussa kymmeniä euroja – tilanteestasi riippuen ehkä jopa toista sataa.  

Miksi lainat kannattaa kilpailuttaa?

Asteikko

Lainaa ei ole vaikeata löytää, mutta edullinen laina voi olla kiven alla. Jos tartut ensimmäiseen saamaasi lainatarjoukseen, et välttämättä saa edullista lainaa, vaan joudut maksamaan korkeita kuluja sekä kallista korkoa. Kilpailuta kaikki lainat, niin selviät mahdollisimman edullisesti. Myös pankkilainat, kuten luottokortit ja asuntolainat, kannattaa kilpailuttaa. Mitä isompi lainasumma, sitä enemmän säästät valitsemalla edullisemman koron.

Lainoja kilpailuttaessa kannattaa huomioida myös se, voitko tehdä lainaan ylimääräisiä lyhennyksiä ilman, että siitä veloitetaan erikseen. Ylimääräisten lyhennysten avulla lyhennät laina-aikaa ja pienennät lainasta syntyviä kustannuksia. 

Miten lainat kilpailutetaan?

Pyydä lainasta tarjous mahdollisimman monelta pankilta tai rahoituslaitokselta – näin teet lainavertailua. Vakuudellinen pankkilaina on lähes aina se edullisin laina, mutta jos et voi sellaista saada, vieraile Internetissä toimivilla lainojen kilpailutussivustoilla. Yhden lainahakemuksen jälkeen saat lainatarjouksia lukuisilta rahoituslaitoksilta. Valitse rahoituslaitos, minkä todellinen vuosikorko on halvin, ja millä on joustavat lainaehdot. 

Kannattaa kilpailuttaa jo olemassa olevatkin lainat. Katso vaikka kerran vuodessa, tarjoaisiko jokin muu rahoituslaitos edullisempaa lainaa, millä maksaa pois vanha laina (tai lainat). Jos tilanteesi muuttuu ja voit saada pankista vakuudellista lainaa, käy kysymässä, voisitko maksaa vakuudettomat luotot pois pankkilainalla. Joissain tapauksissa kannattaa ottaa jopa taloyhtiön laina omiin nimiin, eli maksaa se pois pankkilainalla.

Lainoja kilpailuttaessasi huomaat, että rahoituslaitosten välillä on suuria eroja. Paras laina on koroton ja kuluton ensilaina, mutta sen kanssa kannattaa olla tarkkana. Vaikka saisitkin ensimmäisen pikalainan kahdeksi viikoksi ilman korkoja ja kuluja, varmista, että saat sen maksettua ilmaisen ajan sisällä. Jos laina jääkin maksamatta, voi se osoittautua hyvin kalliiksi. Edes ilmaista lainaa ei kannata ottaa ilman tarkkaa harkintaa!